Hupparista tuli PINKKI (joka ei kyllä ole ikinä mun vaatekaappiin istunut) mutta kun se oli ainoa college jota tähän hätään kaapissa sattui olemaan. Tuokin college on aiemmin ollut vaaleankeltainen, joku ikivanha perintöpala, jonka olen värjännyt pinkiksi ajatuksena harjoitella neidille jonkun sortin haalarin tekoa...kyllä siitä vielä neidillekkin jäi riittävästi :)
Koska tuo maaginen pinkki ei tosiaan ole ihan meikäläisen lemppariväri, niin koitin lisätä mustaa niissä määrin kun se nyt helposti onnistui.
Muutoksena kaavaan siis tein erilaiset taskut ja vuoritin hupun, enkä myöskään kantannut huppua resorilla vaan käänsin tuon vuoritrikoon näkymään hupun reunassa kuin olisi sillä kantattu, sekä laitoin resorit hihansuihin. Helmaan pituutta lisää 13cm sisälsi käännevaran ja hihoihin lisää 5cm + resorit. Kokona 170cm ilman s.varoja.
Jotain extraa piti vielä saaha, niimpä tursotin suoraan kankaalle muurahaisen muotoon Marabun transfer-textil-coloria, joka on siis tarkoitettu ensin kalvolle tehtäväksi ja siitä siirrettäväksi vaatteeseen. Mulla ei kuitenkaan nyt niitä tuohon passaavia kalvoja ollut ja tavalliselta kalvolta tuo ei näköjään irtoa, siispä kaksi muurahaista päätyi roskikseen, täytyy niitä vielä pari tehdä lisää puseroon kävelemään jahka ennättää...
Muurahainen on tässä kuvassa vielä silittämättä, pinta muuttuu hieman sileämmäksi silityksen jälkeen... |
Ihana murkku! Ja paitakin on, mie oon tehnyt samanmoisista kankaista (pinkki yhdistettynä musta-valkopalloon) -Mari
VastaaPoistaMulla on yhdessä iki-ikivanhassa hupparissa hupussa tämäntapainen muurahainen, ja siitä se idea sitten lähtikin :) Testihupparina tein, mutta kyllä mä tätä ehkes jossain aion käyttääkkin kun ihan malliltaan kiva tuli :) Kai siihen pinkkiinkin voi tottua... :D
PoistaMun on pakko saada samanlainen :) Mulle tulossa just musta-valko pilvitrikoota, voisin sitä hyödyntää paidan huppuun ja taskuihin :)
VastaaPoista:) musta-valko-pilvi kuulostaa oikeinkin hyvältä tehostekankaalta!! Tää on kyllä ihan kokeilemisen arvonen kaava, simppeli tehä ja mun mielestä mitotukseltaan sellanen sopivan väljä huppari-tyyppiseks vaatteeks :) Ps. tein koon 170cm ilman s.varoja
PoistaTosi hieno, musta tekee ihmeitä pinkille :) !
VastaaPoistaKiitos :) Mustaa saisi olla vielä hiukan enemmän :D
Poista