Pojan kerhokaverin perheeseen syntyi muutama viikko sitten poika-vauva ja halusin perhettä jollakin tavalla onnitella. Mitään suureellista en aikonut ommella, koska olemme kuitenkin enemmän "hyvän-päivän-tuttuja". Selasin lehtiä ja pohdin jotain simppeleitä vauvanvaate-kaavoja tai jotain jumpsuittia tms. Mutta koska en oikein osannut päättää/ tietää minkälaisia ja värisiä vaatteita he tykkäävät käyttää, hylkäsin kaikki vaateideat...ja perheessä jossa on ennestään jo kaksi lasta, riittää pieniä vaatteita varmasti yllin kyllin.
Päädyin sitten tekemään nämä Moonboots-töppöset, jotka löytyvät OB 6/2010 lehdestä.
Minulla ei ole tuota kyseistä lehteä ja piirrettynä oli vain koko 18, jonka olin joskus aikonut tytölleni tehdä, siispä sillä koolla lähdettiin liikenteeseen, pienentelin kaavaa summanmutikassa mutu-tuntumalla hiukan sieltä täältä.
Töppösten päällisosa on trikoota ja vuorena on polarfleeceä, koska mulla ei ollut ohjeen mukaista levyvanua, tai oli levyvanua, mutta niin hurjan paksua, etten usko sen taipuvan näin pieniin töppösiin. Nämä olivat ihan simppelit ommella, kun vaan hoksasi että miten päin kappaleita kannattaa ommella jotta on helpoin saaha siistiä jälkeä.
Etenin ihan ohjeen mukaan, taakse laitoin "ripustus-lenkit" hiukan erilailla jotta sain kumilangan kulkemaan omasta mielestäni kauniimmin ja myös kiristämään töppösiä tasaisemmin, jotta jalassa pysyminen olisi taattu.
Luulen, että isot nämä ovat yhä, mutta pääsevät sitten varmaankin keväällä käyttöön, ja nythän tänne mahtuu sujauttaa vielä villasukka alle. Ennemmin isot kuin jo valmiiksi pienet. Täytynee vielä pienet tumput samaa sarjaa tekaista.
Juu, olisihan tossuista voinut nuo fleece-nöyhtät putsata pois ennen kuvausta...nooooh... :)
Oi miten söpöt!
VastaaPoistaIhanaiset!
VastaaPoistaNää on vaan niin suloisia aina :)
VastaaPoista