lauantai 9. marraskuuta 2013

Jälleen siilejä, tällä kertaa vihreänä!

No nyt on siili-trikoot ommeltu loppuun viimeistä palaa myöten, tämä oli kangas joka tuli käytettyä loppuun todella tarkasti, jäljelle jäi vain pientä silppua...itseasiassa tätä vihreää minulta jäi uupumaan neidin hamosesta puolikkaan helmasuikaleen verran, mutta lähestyin Mussukoita sähköpostilla ja sain kuin sainkin ostettua itselleni tuon pienen uupuvan palasen verran kangasta lisää...Kiitos Mussukoiden Katille kangaspalan äärettömän nopeasta postituksesta <3

Pikkuneidin hamoseen kokeilin ensimmäistä kertaa Ottobren 1/2011 Petit Fèe kaavaa, jota olin ihastellut PikkuHoon-blogissa. Olin piirtänyt kaavat jo aiemmin leveys 74cm ja pituus 80cm, leikkelin kappaleet ilman s.varoja, mutta pituuttahan jo aikaa sitten piirrettyihin kaavoihin olisi saanut ottaa sitten lisää, leveys oli helmassa silti runsas, joten omaan makuun sitä taas olisi voinut vieläkin kaventaa...tosin kaava oli tarkoitettu paksummalle matskulle kuin trikoo, joten lopputulos voi olla siitä syystä toisenlainen.

Ihan ilman ongelmia ei tämäkään ompelus sujunut, multa puuttui osa ompeluohjeista ja homma tyssäsi, sain kuitenkin ohjeet ihanien ihmisten avustuksella facebookin ompeluryhmässä...mutta englanniksi...ja yrityksistä huolimatta en ymmärtänyt ohjeita niin hyvin, että olisin ymmärtänyt mitä pitää tehdä...kunnes sain PikkuHoolta suomenkieliset ohjeet, jonka jälkeen homma selkisi heti! Seuraava harmaiden hiuksien aiheuttaja oli napinlävet, ompelukone ei vain suostunut yhteistyöhön kun vasta miljoonannen yrityksen ja erehdyksen jälkeen :)


Napit näyttävät kuvassa mustlta, mutta ovat kyllä ruskeat :) Arvon vielä vaihdanko tilalle valkoiset napit..

Malli näyttäisi olevan mukava ja helppo päällä, eikä häiritse leikkejä

Henkselit laitoin resorin alle, vaikka ohjeessa ne tulevat päälle, siistimpi minusta näin, eikä vedä hamekangasta kurttuun

Tämä hamonen kaipasi seurakseen pitkähihaista valkoista paitaa ja sellaista ei kuvaushetkellä kaapissa ollut...niin se piti hetimiten ommella :)




Ihan kokonaan valkoista paitaa ei meillä tulisi käytettyä, joten oli pakko pikaisesti piirtää ja "puukottaa" sabluuna ja lopputulos oli:






Ja vielä tarvittiin tietenkin pitsileggarit!!!


Esikoiselle sitten ihan "tylsästi" vaan peruspertsaa, jossa ihanaa kuosia näkyy mahdollisimman paljon...




Tämän kankaan ompelusta jäi hyvä mieli, ihan jo vaikka pelkästään sillä, että se tuli käytettyä tarkoin loppuun viimeistä "silppua" myöten :)





9 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita olet loihtinut. Erityisesti ihastuin tuohon valkoisen paidan kuvioon. Pitäisi kai itsekin rohkaistua ja alkaa opettelemaan sabluunan tekoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Kokeile ihmeessä, sabluunan teko ei ole vaikeaa, itse teen sabluunat tavan piirtoheitinkalvolle ja leikkelen kirurginveitsellä, on tarpeeksi terävä ja pieni ja pienetkin kuviot saa suht helposti leikattua...itse kaipaisin vinkkejä hyvästä alustasta, nyt kiireessä kaivan vaan pinon lehtiä alustaksi ja nehän silppuuntuvat mukavasti ja hankaloittavat hommaa hieman...pitäisi varmaan ostaa joku kova paksu leikkuulauta hommaan (puinen ei toiminut kokeilin ja pyöröleikkurin alustaa en ole raskinut kokeilla jos menee viiltoiseksi tuon kirurginveitsen kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Todella upea painokuvio paidassa! Tuo siilimekkonen on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos olisi ollut timangeja,niin olisin niitä lisännyt painettuun paitaan nuiden mustien pisteiden paikoille...olisi tullut rintsenssalle hieman bling-blingiä :)

      Poista
  4. Ihana setti! Ja tuo kuvio paidassa on ihan mahtava! Tämä hameen malli pitää laittaa korvan taakse, tosi kivan näkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Hamonen vaikutti tosiaan kivalta päällä, helma vaan on kovin leveä, että kannattaa ainakin kokoa pienemmän leveydellä se piirrellä jos ei halua ihan liehuketta :)

      Poista
  5. Mielettömän ihania! Etenkin siilimekko <3

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno painokuvio ja nuo siilivaatteet on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Kankaanpainanta on kyllä koukuttavaa...mitäs mä noilla kuviollisilla trikoilla teenkään kun yksvärisistä saa painamalla uniikkeja :) Siilit on niiiiiin symppiksiä elävinä olentoinakin :)

      Poista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)