perjantai 30. tammikuuta 2015

Kun visio ja lopputulos eivät kohtaakkaan...

Jotenkin sitä alkaa jo pikkuhiljaa (tai no tunnustan koko talven ajan...) haikailemaan kesän perään...

Malttamattomana jo odotan sitä valoisuutta, lämpöä, nurmikon leikkuuta, kasteluveden kantamista, mullan kuopsuttelua ja jokavuotista pihasuunnittelua...

Mitä vanhemmaksi sitä tulee, niin sen vähemmän kaipaan talvea...tokihan se lasten riemu ja ilo lumesta on tarttuvaa, mutta itse uskoisin pärjääväni vallan hyvin ilman talvea :)

...asiaan...eli kesää odotellessa ja puuvillakankaita järjestellessä päätin surauttaa jo ensimmäisen kesämekkosen.

Vahva visio oli SIRKUS/KARUSELLI-mekosta, mutta valitettavasti lopputulos kyllä lähentelee ennemmin KASARI-mekkoa :D



Kaavana tuttu Mekkotehtaan Katariina koossa 86/92, helman pituutta lisätty, kaarroke kappaleeseen lisätty korkeutta ja kumilankojen pituuksia hieman muuteltu. 

Kangas on isäni kirpparilta ostama...oli ostanut pussin jossa luki lappu "KANGASPALA"  todellisuus oli että pussi sisälsi monta hiukan hihan mallia muistuttavaksi palaksi leikattua kangaspalaa, joten mitään suurta niistä ei ompele, mutta hyvin sai mekon kuitenkin tehtyä :)

8 kommenttia:

  1. Katariina on kyllä kauniin mallinen. Itselläkin on joskus käynyt justiinsa noin, että on tosi vahva mielikuva, mitä kankaasta tulee ja sitten siitä tuleekin jotain ihan muuta. Mutta hyvinhän sitä voi käyttää kasarihenkistäkin sirkusmekkoa. Sirkusmekko tää selvästi on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katariinasta on tullut kyllä mun ihan lempparikaava puuvilla-ompeluissa. Siitä saa tarpeen vaatiessa juhlakelpoisen tai ihan vaan hiekkis-leikkeihin sopivan :) Pitäisi ryhdistäytyä ja testailla muitakin kaavoja kirjasta....kunhan jaksaisi piirtää isommat koot tuolle kummasti kasvaneelle pikku-neidille .

      Poista
  2. Noinkin voi joskus käydä.. Kauniin mallinen mekko kuitenkin, ja minusta ihan menisi sirkusmekostakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen härö-mekko tästä tulikin...isäntääkin tuppasi hiukan hymyilyttämään, vaikkei sanallakaan uskaltanut ääneen moittia :D

      Poista
  3. Minusta tämä on just passeli sirkusmekko :). Nätin mallinen. Tiedän kyllä tunteen, kun päässä on selkeä visio jostakin, mutta kädet eivät vaan saa samaa tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi... tylsäähän se toki voisi olla jos kaikki aina kerrasta onnistuisi ja sujuisi niinkuin on visioinut :)

      Poista
  4. Mekko on tosi kaunis, mä en nää siinä kasaria. Samaa juuri puhuttiin miehen kanssa, että ei mitään järkeä asua maassa, jonka ilmasto on 2/3 vuodesta ihan kamala. Mut kyllähän se kevät ja kesä vähän korvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! En mäkään alkuun nähnyt kasaria...mutta sitten se sieltä jostain päähän pälkähti ja ylitse mielleyhtymästä ei tunnetusti pääse :) Kesä ja mökkeily saaressa ja oman pihan kuopsuttelu...ahhh!! :)

      Poista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)