Mikään iso nakkihan tämä ei ollut, mutta neiti 1v. laittoi hieman kapuloita rattaisiin jättämällä ne ainoatkin päiväunet pois ja vaatimalla seuranpitoa ihan koko ajan :)
Valmista kuitenkin tuli...
Sitten hieman niitä sovituskuvia:
Onneksi oli oikein mieleinen setti pojalle, ensin ei suostunut päällensä pukemaan, mutta sittemmin ei enää oisi antanut yövaatteita vaihtaa tilalle :) Kokokin osui hyvin nappiin...shortsit voi tällä kasvutahdilla mennä ensi vuonnakin, paita-kaava oli hyvä (ei tosin mitenkään erityisen slimmi tuolle kuikelolle) voi tehdä toistekin tuolla kaavalla.
Itsellekkin tuli pitkästä aikaa ommeltua jotain, kankaaksi valikoitua lähestyvän 30-vuotispäivän kunniaksi Käpysen Käpyseni-jersey....eikös tässä kohta jo ihan KÄPYJÄ olla :)
Kaavapohjana käytin Movimiento-tunikaa (ob 3/2013) piirsin koon 170cm, en lisännyt saumavaroja, pidensin helmaa n. 6cm ja jätin sen vyötäröllä olevan nauhakujan kokonaan pois, lisäksi laitoin helmaan nauhakujaan kuminauhan jotta helma kiristyy löyhästi.
Ihan käyttökelponen malli; seuraavaan vaan isonnan kaula-aukkoa reilusti ettei jää niin ylös ja avarran kädenteitä etukappaleen puolelta...seuraavan tunikan kangaskin jo odottelee leikkaajaansa :)
Voi, että tykkään tuosta sinun tunikasta. Käpykangas ei ole minua oikein inspiroinut, mutta tässähän se on aivan huippu! Kiva tuo nappilista ja neliönapit.
VastaaPoistaKiitos :) Minullakin kyseinen kangas on odotellut visiota kaapissa useamman tovin, nyt ajattelin että raaskin siitä tehdä tämän koeversion tunikasta, mutta kivahan siitä omastakin mielestä tuli..
PoistaVoi kuinka hauska tämä käpykangas onkaan sinun päälläsi. Ja shortsisetissä olet kyllä onnistunut hauskasti yhdistelemään kuoseja. Tuo paljon näköä, kun toinen lahje onkin tähteä. Tykkään hurjasti molemmista!!!!
VastaaPoistaKiitos paljon :) Shortsit vaikuttivat alkuun omaan silmään kaamealta sekamelskalta ja olin varma että jäävät yöhousuiksi/pihahousuiksi, mutta pojan päällä näyttivätkin oikein kivalta.
Poista