sunnuntai 25. elokuuta 2013

Jatketaan kärpäs-manialla...

Ennen isännän kärpäspaidan painamista päätin kokeilla sabluunan toimivuutta pikkuneidin pyjamaan. Pyjama on ommeltu resoreita lukuunottamatta kierrätysmateriaaleista, toisin sanoen mummin vanha (uusi) trikoomekko ja ja joku oma vähälle käytölle jäänyt paita.

Tämä siis painettu ennen tuota miehen t-paitaa kokeilumielessä, mutta nyt sain vasta viimeisteltyä pyjaman loppuun. Taitaa vaan taas olla miehen mielestä liian poikamainen kun ei ole pinkki! Taannoin meinaan ei voinut lähteä likan kanssa kauppaan kun äiti oli pukenut liian poikamaiset vaatteet päälle (siis turkoosit!!) :)

Tästä tein nyt reilumman koon, eli lisäsin lahkeisiin ainakin 4cm pituutta + resorit ja hihoihin sekä helmaan myös.

Kumma juttu näissä mun ompeluissa on muuten, että pääaukosta tulee joka kerta eri kokonen vaikka ihan samalla metodilla näitä ompelen :) Edellisen pyjaman pääntiestä tuli reilun kokoinen ja tämä taas sitten selkeästi pienempi :)  Kaavana tässäkin paita: White Rabbit ja housut: Tiikeri.




Ps. Nämä meikäläisen kuvankäsittelytaidot eivät edelleenkään silmää hivele, mutta saapi nyt kelvata kiireaikataulussa ja malttamattomuudessa :)



Kasvuvaraa löytyy  onneksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)