perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tuplarattaiden tuunausta ja ärräpäitä!!

Pelastin viime kesänä roskalavalta vanhat Emmaljungan tuplarattaat, runko oli hyvässä kunnossa, mutta tummansininen puuvillakangasmainen päällinen tehostettuna ruutukankaalla ja nallen kuvilla ei oikein silmiä hivellyt. Harmi ettei tullut otettua yhtään ennen kuvaa rattaista kun taas sitten inspiraation iskettyä lähdettiin vauhdilla soitellen sotaan..

Rattaat siis lojuivat autotallissa odottamassa kohtaloaan liki vuoden, kankaat ja uudet vanutkin tuli hankittua jo useampi tovi sitten.

Piirtelin kaavat vanhoista päällisistä aika summanmutikassa ja sitten kun liki vuoden jälkeen aloin niitä ommella, ei mulla ollut kauheesti muistikuvaa/ käsitystä missä järjestyksessä alan ompelustani kasaamaan..

Voin myöntää että muutama ärräpää lenteli ompelusta suorittaessa ja hilkulla oli etten jättänyt leikkiä kesken...siis suurimman ongelman tuottivat taustapuolelle tulleet kanttinauhat, niitä ei meinannut saada millään ilveellä siististi laitettua kun oli useampi kerros jäykkää worktex-kangasta ja muutama kerros ihan liian paksua levyvanua.

Ompelukonetta täytyy kuitenkin kiitellä yhteistyöstä, jaksoi hyvin rullata eteenpäin vaikka setti oli välillä niin paksu ettei meinannut mahtua survomallakaan paininjalan alle.

Kankaana Kangastukun vedenpitävä worktex/kidtex (värivaihtoehtoja ei ollut kovinkaan paljon) ja välissä paksu levyvanu, taustapuoli kokonaan musta


Ratasosa vielä vanhassa maalissaan eli sinisenä, muuttaa väriään sitten isännän  mieltymyksenmukaiseksi :)

3 kommenttia:

  1. Olipas siinä haastetta ja hommaa =) Hienosti tuunattu!

    VastaaPoista
  2. OOOOO!!! Jäis kyllä moinn homma multa tekemättä!!! Ompa upeat!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)