keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Vielä jotain joululahjoja...

Nyt uskaltaa päivittää loputkin joululahjat ihan kuvina blogiin astikin, kun joulu on onnellisesti ohi ja lahjat löytäneet saajilleen :)

Tumppuja ompelin tänä vuonna pukinkonttiin useammat, harmikseni olin vaan hävittänyt johonkin loistavan kaavan jota käytin näiden tumppujen ompeluun ja jouduin piirtelemään summissa kaavat jo ommeltujen tumppujen mukaan, mutta tuli kuitenkin hyvän malliset; istuvat ja sopivan pituiset.


Kaikissa päällinen trikoota ja sisällä microfleeceä, on muuten lämpimät!!


Oma äitini oli toivonut lahjaksi valurautapataansa käsikahvoihin suojuksia, jottei aina ajatuksissaan nappaa paljain käsin kiinni kuumenevsita kahvoista, lisäksi ompelin vielä kannen aukaisua varten tuollaisen sievän "tötterön".


Päällinen puuvillaa, sisäpuoli patalappuvanua, kaavoja ei ollut, vaan summissa toteutettu.


Miehen mummalle maalasin parit pannunaluset. Nämä on maalattu posliinimaaleilla autotallista löytyneille kaakeleille, pohjaan liimattu ohutta vanerilevyä ja paksua huopalevyä, ei sitten kolautettaessa halkea laatta samantien. Katsotaan kuinka toimii käytössä, lähinnä mitä tuo kuva tykkää mahdollisesta kuumasta kattilasta (onhan nämä värit toki jo uunissa "polttamalla" kertaalleen kiinnitetty)



Rakkaille ystävillemme/esikoisen kummeille/kuopuksen kummin vanhemmille/ miehen velipuolelle vaimoineen (tärkeillä ihmisillä on monta nimitystä :) )  maalasin lahjaksi viinilasit aiemmin maalattujen jo särkyneiden tilalle.




Näiden lisäksi pukinkonttiin eksyivät siis aiemmin esittelemäni applikoidut vaatteet: täällä ja applikoitu kietaisupyyhe: täällä.  Pyyhe ainakin oli mieleinen, koska veli tilasi niitä 4kpl lisää :)

Nyt se olisi Joulu sitten käytännössä ohi, ja voisi alkaa rauhallisella aikataululla ompelemaan jotain uutta, mutta ei ainakaan vaatetta omille lapsille, koska pukki toi niin hirveän kasan ostovaatetta ipanoille, ettei äitin ole tarvis mitään nyt ommella. Mutta mitäs jos alottaiskin ensi joulun lahjojen teon jo nyt, niin olisi KERRANKIN ajoissa valmis...ehkä...  :)

3 kommenttia:

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)