sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jippii, olen ommellut :)

Kerran kuussa on näköjään passeli tahti päivitellä blogia :)

Ihan on edelleen aika kulunut virkkaustöitä ja muita nypertelyjä tehden, tänä viikonloppuna sain kuitenkin valtaisan tarmopuuskan... kovetit virkkaamani valopallot (niistä myöhemin lisää) ja väänsin loppuun lankapallot, kiirehdin joulukortit askarrellen ja jopa ehdin ommella.

Ei mitään kummallisuuksia ole syntynyt, mutta tarpeellista ainakin.

Neidille pyjamia ja tietenkin KIERRÄTYSMATERIAALEISTA!

Tähtitrikoo on uutta, ompelusta ylijäänyt pala. Mustat osat on vanhasta trikoisesta pitkästä hameesta.



Sain pari uutta Nanson t-paitaa, eihän ne sellaisenaan käyttöön passanneet mutta pyjamaksi passasivat mainiosti. Eivät ole väreiltään kaikkein kauneimmat mutta materiaali on silkkisen pehmeää ja ihanan ohutta ja laskeutuvaa trikoota.



Sitten kierrätettiin äiteen vanha poolopusero, hieman leikkausta rinnan alle, vähän rypytystä ja pari nappia ja pieni pala pinkkiä kangasta hihojen jatkoksi ja avot, kierrätys-tunika on valmis.





Esikoiselle pikaisesti hieman paksumpi pipo tarpeeseen...velouri palanen on jäänyt jostain vuosien takaisesta housujen ompelusta ylitse. Summissa saksien ja yllättävän passeli pipo tuli.



Itselle sitten ihan uusista kankaista...

Pitkähihaisista on pulaa, joten yksi sellainen nyt ensi alkuun lisää...


Ja sitten kangaskasasta halusi saksien alle päästä tämä Kuosiverstaan arpajaisista joskus voittamani tulppaani trikoo...väri ei ole ominta minua, mutta aion silti tämän päälleni hilata. Kangasta oli metri, joten tunika sitten syntyi...ilman mitään ylimääräisyyksiä, rento ja mukava arjen vaate.


Loppukankaasta riitti vielä neidin kruunupipoon (neiti kun ihastui kovin kankaaseen...) piposta ei nyt nuhanenän/petteri-punakuonon päässä otettuna kuvaa ole :)

Lopuksi vielä kuva väkertämistäni lankapallo-valoista. Posket on kipeänä vesi-ilmapallojen puhkumisesta ja sormet tahmeana erikeepperistä, mutta nätit niistä tuli <3



Nyt olis tahti päällä, mutta viikonloppu ohi ja työt alkaa taas sekoittamaan omaa aikaa :(

Palaillaan taas, varmaankin kuukauden päästä jos vanhat merkit paikkansa pitää :)

5 kommenttia:

  1. Paljon ja monenlaista! Se on mahtava, kun aina joskus tulee sellainen tarmonpuuska. Jäänpä kuulolle, minkälaiset pallot olet virkannut. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania vaatteita ja nuo lankapallot on niin ihania! Vinkkinä, että sellainen vesi-ilmapallopumppu on tosi kätsä, pari painallusta ja pallo on täynnä. Ei kipeitä poskilihaksia! :) Pitsipalloja minäkin odotan innolla nähtäväksi..

    VastaaPoista
  3. Kivoja vaatteita! Ja niin kauniit valopallot. Mukavaa nähdä näitä sinukin juttuja :).

    VastaaPoista
  4. Heippa taas pitkästä aikaa :) Miekin kaipailin ilmapallopumppua pitsipallojani tehdessä. Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  5. Oletpas ollut ahkera:) hienoja vaatteita ja tuollaisia valopalloja ihastelinkin hiljattain jossakin blogissa. Jos ensi jouluksi innostuisin kokeilemaan itsekin:) Kauniit!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)