lauantai 24. toukokuuta 2014

Tunti juhlien alkuun ja sankarilta uupuu vaatteet...

Tänään on ollut ihana aurinkoinen juhlapäivä, äidin oma Tänttärä saavutti 2 vuoden iän <3

En ole yhtään juhla-ihmisiä, inhoan juhlien järjestämistä enkä piittaa muidenkaan järjestämistä juhlista erityisemmin...lapsien myötä niitä juhlia nyt väistämättä muutaman kerran vuodessa täytyy järjestää.

Onni on äiti ja anoppi jotka tietävät juhla-"ärsytykseni" ja auttavat suurelta osin kaikkien tarjottavien valmistamisen kanssa :) Kuitenkin sain taas lietsottua itselleni ylimääräistä aikataulutusta kun huomasin tuntia ennen juhlien alkua että neidille ompelemani mekko on vielä likaisena pyykkikorissa...

Ei muuta kuin ensimmäinen puuvillakangas lattialle levälleen ja hommiin...ehdin kuin ehdinkin lopulta ajoissa valmiiksi ja päivänsankari sai uuden mekon ylleen juhlapäivänään.







Kaavana taas mekkotehtaan Katariina, niin helppo ja huoleton päällä, tähän korotin pari senttiä tuota rinnanpäällä olevaa kappaletta, jolloin mekosta ei tullut ihan niin avoin kuin ensimmäisestä joka löytyy TÄÄLTÄ









Omenapuut ovat nyt täydessä kukassa ja jos kukkamerestä jotain voi päätellä luulen että olen jälleen kerran pulassa pihallamme tönötävän 8 omenapuun kanssa :D


Ihania aurinkoisia kesäpäiviä, nauttikaa! Minä ainakin nautin, enkä kesäihmisenä valita helteestä lainkaan!!

8 kommenttia:

  1. Kaunis Katariina- mekko ja ihanasta kankaasta. Voi näitä ihania hellepäiviä, jatkuisi vaan tällaisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, lisää hellepäiviä vaan, silloin maalimaa voi katsella surutta läpi vaaleanpunaisien lasien :) Ja kiitos :)

      Poista
  2. Suloinen synttärimekko tuli ja supernopea äiti olet! :)

    VastaaPoista
  3. Vallan hurmaava mekko ja syntyärisankaritar! Ihana omppupuukuva :) ja huikeen nopea olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juuri miehen kanssa keskusteltiin, että voi kun omppupuut olisi läpi kesän noin kauniita kuin kukkiessaan, piha on kuin kukkameri näihin aikoihin :)

      Poista
  4. Voi, miten herttaisia kuvia! Ihana mekko, olet kyllä nopea ompelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ensimmäisen mekon kanssa en kyllä ollut nopea, tavasin ja tavasin ompeluohjeita, tämä toinen meni sitten jo rutiinilla (liekö kokoaikainen kellon kanssa kilpajuoksu auttoi asiaan kun mihinkään ylimääräiseen suunnitteluun/ mallailuun ei ollut aikaa...) :)

      Poista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)