sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Öttiäisiä itsellekkin...

Ompelin pikku-neidille ja itselleni samaan aikaan hupparit, ja nyt sitten vihdoin saan postattua tämän oman hupparinikin :) Neidin huppari oli siis täällä.

Kaavapohjana omassa hupparissani käytin samaa kuin aiemmin tekemässäni pinkissä hupparissa täällä, piirsin vain hupun erilaiseksi eli tuollaiseksi korkeampi kauluksiseksi ja taitteelta leikatuksi.

Helmaan mittaa sen verta reilusti, että menee kapeiden housujenkin kanssa ja sitten taas resorin sisään kääntämällä kelpo farkkujenkin kanssa käyttää. Hihat tuollaiset hiukan ylipitkät, resoreilla. Malliltaan mukavan väljä ja rento. En halunnut tähän mitään ylimääräisiä krumeluureja kuosin voimakkuuden takia, taskut kuitenkin piti saaha.









Isäntä kovasti tykästyi näihin meidän perheen "tyttöjen" huppareihin ja onkin pikku-neidille nyt oma-aloitteisesti kaapista päälle kyseisen hupparin kaivanut useampaan kertaan :)  Nämä siis olivat tosiaan ensikosketus neulosten ompeluun ja täytyy kyllä sanoa että ainakin näin yhden käyttökerran kokemuksella mukava materiaali myös päällä .

15 kommenttia:

  1. Neulokset on miutkin yllättäneet mukavuudellaan :) Ainut, että en taida tarpeeksi hyvin kuositella pestyä kangasta, sillä kuvioiden kohdistaminen on aivan syvältä ;) Mut hei, tosi hauskan näköinen huppari siulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No juu, se pesu rulianssi lattialla kuivatuksineen on kyllä ihan oma lukunsa :)

      Poista
  2. Ihania ompeluksia! Löysin blogiisi vahingossa ja hetken kuviasi katseltuani jätkåhdin sitä miten kovasti tuot mieleeni erään koulukaverini vuosien takaa. Hän oli muistaakseni mukana partiotoiminnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, mukaava kun jätit kommentit vahinko-piipahdukselleasi :) Hmmm...partiotoiminnassa olen kyllä ollut mukana moooooonta vuotta...liekö sitten jostakin kautta tiedetään ?! :)

      Poista
    2. Kyllä sinä taidat olla sama keneksi sinua luulen. Paikkakunta oli koululle Lahti. Minun nimeni kyllä paljastaa sinulle kuka olen ;-)

      Poista
    3. Voi jestas kuinka pieni maailma onkaan :) Luulempa selvittäneeni "mysteerin" :)

      Poista
    4. Jep! Ja jos asut vielä samassa "kylässä" kuin kouluaikana niin minä asun nykyjään tässä naapurikunnassa. Tosin ihan vastakkaisella reunalla, mutta samassa kangaskaupassa vierailen hyvinkin useasti kuin sinä, kun ei sinne ihan järjetön matka ole. Tosin täältä maalta on kaikkialle matkaa, lähikauppaankin 17km suuntaansa ;-)

      Eilen kun selailin blogiasi niin hoksasin, että olenhan minä ennenkin vieraillut täällä, itse asiassa useampaankin otteeseen. Nyt vasta tuosta öttiäis huppari kuvasta kävin katsomaan, että "onko tuo, ei... on se kyl". Noita sinun aplikointeja olen ihaillut, itse on niiiiiin laiska alkaa niitä tekemään. Ja mielikuvitukseton keksimään kuvia... Monesti tulee vaan mentyä sen matalimman aidan yli, eli jotain kuosillista kangasta pertsa kaavalla ja that's it. Eilen kyllä repäisin ja tein miehelleni paidan! Uuh, piirsin ihan uuden kaavankin ja tein kauluksen kahdesti! Minä kun en yleensä purkaa töitäni vaan myttään jonnekin, jos menee pieleen. Nyt oli paita muuten niin hyvä, et en raaskinut jättää korjaamatta :-)

      Poista
    5. No sittenhän meidän täytyy vallan tärskyt joskus sopia kun kerran maalima on sínutkin tätä nykyä näin liki kiikuttanut :) Ihan hämiläni vieläkin olen, että tämmöistä kautta löytyy tuttuja vuosien takaa :)

      Poista
    6. Aika huono olen lähtemään minnekään kahvittelee, mie kun oon tämmöi maalaiskäpy nykyään :-D ja sit kun on noi apinat ja koiruudet. Mut jos viitsit niin laita meiliä, osoite löytyy mun blogin oikeasta yläkulmasta. En viitsi sitä tähän laittaa ettei mikään roskaposti mörkö nappaa sitä.

      Poista
  3. Oikeen kiva huppari ja sopii hyvin kantajalleen :)

    VastaaPoista
  4. Teveppä terve! Oot voittanut mun blogin arpajaisissa ja laitatko mulle sun osoitteen sinisentalonneiti(at)gmail.com niin pistän postiin :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)