torstai 19. syyskuuta 2013

Epäonnen hattukaava!

Tilasin jo jokunen aika sitten tämän Heidi&Finn:in Uptown hat kaavan, ajatuksena tehdä sillä kesähattuja lapsille...homma kuitenkin jäi. Isäntä kuitenkin tykästyi malliin kovasti ja alkoi hiillostaa hatun tekoa synttärilahjaksi esikoisen "tyttöystävälle". Itse olin ajatellut ompelevani jotain tunikaa tai peruspaitaa, mutta...

Ensimmäisestä tekeleestä (en tehnyt ehkes kokonaan loppuun vaikka kangas oli kiva tumma violetti) tuli aaaaaivan liian suuri. Hattu oli väljä minullekkin vaikka tein kaavakoolla 1-5v.
Kyselin apuja kaavan suhteen Facebookin Saumanvara-ryhmässä, mutta hullua hurskaammaksi emme tulleet, joitain mitoitusvinkkejä sain, mutta kaava todettiin siltikin isoksi ainakin 1-vuotiaalle.

Olin jo heittämässä kaavat mappi-Ö:hön, kunnes kuitenkin yön pimeinä tunteina päätin hieman laskeskella mittoja ja tehdä vielä yhden sovituskappaleen.

Tadaa! Ilman vuorta hattu oli juuri hyvin istuva esikoiselle, mutta koska lahjan saajan pää on isompi kuin pojallani ei tämäkään kokeilu mennyt nappiin...päätin kuitenkin ommella tekeleen loppuun asti. Alkujaan lätsä oli iso pikkuneidille, mutta lisäämällä kumilangan taakse ja laittamalla velour-vuoren hattuun, tuli siitä juuri passeli omalle neidille. Sivulle vielä tyttömäisyyden nimissä iso kangas "kukka" sekä nappi ja neidin takki sai lakin samaa sarjaa :)






Sopiipahan lätsää käyttää näin lippa käännettynäkin


10 kommenttia:

  1. Näyttää tosi kivalle mallille tämä kaava. Älä missään tapauksessa heitä kaavaa ö-mappiin. Jospa löytyis vielä oikea koko isompaankin päähän (muttei siis liian iso), ja sopiihan tämäkin Pikku Neidille. Ja sopiikin tosi upeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallina tämä on kyllä kiva, itse tykkään tästä versiosta enemmän missä ei ole sitä kaitaletta tuossa alhaalla ollenkaan. Menisi näiden kelien hattuna ihan hyvin kun saisi tulemaan hieman enemmän alas korville, mutta sitten lipan kohtaa pitäisi varmaankin kaartaa hieman ettei hattu ole liian syvä ja siten tule silmille. Tänään viimeinen yritys lahjaompeluksen suhteen :)

      Poista
  2. Kiva hattu :) Tykkään myös kovasti tuosta kukasta! Onko siihen olemassa ohjetta jossakin tai osaisitko selittää miten se on tehty? Tarvisi tyttöjen hattuihin saada vähän kukkasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kukan ohje on simppeli: leikkaa halutun kokoinen ympyrän mallinen pala kankaasta (mulla tässä isossa kukassa ympyrän halkaisija oli jopa 20cm, voit myös leikata toisen hieman pinemmän ja laittaa sen isomman päälle, saa kivaa kerrostusta aikaseks...) harsi rypytyslanka parin millin päähän reunasta ja kiristä lankaa niin, että ympyrän suu menee suppuun. Kukan yläpuoli on siis se supussa oleva suuaukko ja taakse jää se sileä pinta. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan :)

      Poista
  3. Kaunis hattu! Sääli että kaava on noin hankala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä ei juu ollut minun ajatusmaailmalle se helpoin kaava, tai siis kuvalliset ompeluohjeet on vaihe vaiheelta aivan loistavat ja helposti ymmärrettävät, mutta koot ovat kyllä jokseenkin suureelliset :)

      Poista
  4. Tosi kiva lakki! Itsekin olen tykästynyt Uptown hat-lakkiin, mutta en ole halunnut tilata sen kaavoja, kun katsoin että siinä olis vaan muistaakseni 3-6kk:n ikäiselle koko. Ja meidän tytöt on jo vähän isompia...Lakki näyttää kyllä kivalle ilman sitä kaitalettakin.

    Kangas on vissiin venymätöntä puuvillaa? Vai trikoota? Aivan ihana pallokuosi enivei. Onko lipan sisällä kiinnisilitettävää tukikangasta? *utelias* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaavassa on koot 1-5v ja sitten "teini-koko" mutta siis tuo pienin kokokin on suuri ainakin 1-vuotiaalle. Eli tässä kaavassa kyllä varmasti löytyy teille riittävän isot koot :)

      Päällikangas on ihan tavan puuvillaa ja vuorena velour että on vähän lämpösempi. Tukikankaan silitin päällisen kaikkiin kappaleisiin (vuoreen ei) ja lipassa on tukikangas päällikankaassa että vuorikankaassa sekä vielä välissä kaksinkertainen pala ohutta farkkua...tuli riittävän napakka näin, muttei kuitenkaan liian kova, eli lippa pysyy muodossaan, mutta sen saa myös helposti käännettyä esim. ylös.

      Poista

Kommentit piristävät mieltä, kiitos niistä :)