sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

No kyllä se KESÄ alkaa ovelle kolkuttelemaan :)

Kävin järjestelmällisesti läpi kangasvarastojani (TAAS KERRAN..) ja järkytyksekseni sain todeta, että neiti ei olekaan enää niin pieni tyttö, jos halajan hälle mekkkoja/ tunikoita kangasaarteista ommella on ryhdyttävä kiireen vilkkaan toimeen tai kankaan pituus ei enää riitä.

Jotenka siis ihan perusvaattetta kesään, ilman mitään sen kummempia krumeluureja, koska nämä perusvaatteet on meillä niitä kaikkein mukavimpia päällä..

Mekoissa pohjana Hoops-T-paita, joka vaan vapaalla kädellä muokattu mekkomalliin...kyllähän näihin hiukan kasvuvaraa jäikin, mutta pituutta on sen verran että kelpaa käyttää ilman leggareitakin.

T-paidan kaava on oma piirros, hihat jatkuvat suoraan olalta, tämä malli mahdollistaa pienimmänkin kangaspalan hyötykäytön.



T-paita omalla kaavalla, Lillestoffin Punahilkka trikoosta

Selian Laulukala-trikoo

Muffinssit-trikoo

Sampsukan Peuratrikoo,  tästä mekkosesta tuli jostain syystä eniten EI mieleinen, liekö vika hihojen kankaassa.

Liandlon 11 peikkoa trikoo


Näitä mekkosia oli tosi nopea sarjatyönä leikkoa ja ommella, valmistuivat liki hujauksessa. Lisääkin olisi varmaan syntynyt jossei framilon olisi loppunut kesken...ehkä onni kuitenkin että loppui :)


Lisäksi ompelin itselleni kesämekkosen Tallinnasta viime kesänä ostamastani trikoosta.

Kaavapohjana käytetty Onion 2035 muokkailtuna. Hihansuut ja kaula-aukko huoliteltu alusvaatekuminauhalla kun se familon tosiaan loppui.  Tästä tuli kyllä mukava späällä, olkia täytyy seuraavaan hiukan kavennella. Samasta kankaasta syntyi myös esikoiselle T-paita.



lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ei Pöllömpää!!

Liekö käynyt satumainen pullamunkki tuuri vai olenko mä jotain jopa oppinutkin.....

Olen nimittäin vältellyt haalareiden/ jumpsuittien ompelua vain ja ainoastaan sen vetoketjun takia...

Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla moisen tekoa kun käteen löytyi kangaskaapista aikaa sitten haalimani pöllö-college. Mulla on nyt myös joku kumma paussi trikoon ompeluun joten tämä college kaapista varmaan juuri siksi käteen tarttuikin :)

Kaavaksi valikoitui monen kehuma Villikko-haalari (OB 1/2013) koossa 86cm. Muokkasin haalarin vain vetoketjulliseksi ja luonnollisesti siten jätin ne nepparit haaroista pois, lisäsin myös hupun käyttämällä apuna jonkun toisen jumpsuitin huppukaavaa. Hihoista ja lahkeista napsasin pituutta hieman pois, koska halusin laittaa resorit.

Alkuun ajattelin päästä helpolla ja kantata vetoketjun osuuden, mutta koska se ei mielestäni sopinut kyseisen kankaan kanssa päätin kokeilla vetoketjun ompelua ihan "oikeaopillisesti".

Ja kappas, se onnistui kertalaakista niin hienosti että ihan olen ylpeä itsestäni :)

Huppu vuoritettu harmaalla kalanruoto velourilla, koska se oli ainoa harmaa-pohjainen kangas jota sattui löytymään

Haalarista tuli juuri passeli, seuraavaan täytyy hieman muokata tuota niska-haara- mittaa pidemmäksi niin jää hiukan kasvuvaraakin.




Tämä oli kyllä todella nopea ja simppeli ommella, näitä täytynee vielä toinenkin tehdä kun vetoketju-kammo on nyt selätetty.... ja näyttääpä tuo neitikin viihtyvän uudessa vaatteessaan :)

Nyt täytynee taas palailla pihahommien pariin ja ommella siinä sivussa vaan jotain nopeaa, 8 omenapuuta ja "muutama" metri vattupuskia leikattuna, kuopsuteltavaa kyllä vielä piisaa näin keväisin :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kierrätetääs välillä nahkaa :)

Sain "perinnöksi" mieheni molempien mummojen nahkatakit, mallia kaamea pusakkamallinen säkki.
Ajatuksena oli ihan vaan käyttää takit tossumateriaalina, koska nahka oli aivan ihanteellisen pehmeää.

Kuinkas kävikään...visio iski ensimmäistä takkia palasiksi leikellessä...

...ja vieläpä sellainen visio, että oksat pois...minähän en jakkuja käytä...ja vielä vähemmän lyhyitä nahkaisia :)





...huhhei... ja taas yksi visio toteutettu, kaksi iltaa siihen meni, mutta ei yhtään katkennutta neulaa :)

Paranneltavaa toki jäi, koska mitään kaavoja ei ollut käytössä vaan jakku (tai mikä lie) koottu sovita, ompele, sovita, ompele taktiikalla....olisin tämän kanssa kyllä niin kaivannut sellaista sovitusnukkea!


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kolmet farkut pieniksi neliö-paloiksi ja lopputulos on....

Piirtelin eilen esikoisen kerhoilun aikana pikkuneidille uutta takkikaavaa yhdistellen omaan tuttuun tapaani osia sieltä ja täältä...kunnes vahva visio; aivan erilainen kuin piti olla iskostui päähäni...

En päässyt visiostani yli enkä ympäri vaikka kuinka koitin ja alkuperäisen suunnitelman mukainen puuvillainen takki sai jäädä odottamaan vuoroaan...

Temmoin silpomista odottavien farkkujen hyllyltä kasan kainalooni ja kauhealla tohinalla aloin leikkelemään farkuista pieniä neliöitä...kolmet farkut ehdin leikellä ennen kuin piti lähteä hakemaan esikoista kerhosta...

Suuren epäilyksen ja homman edetessä muutaman ärräpään saattelemana tilkkukasasta syntyi TAKKI

....johon en sitten edellisen takin tapaan muistanut laittaa edes ripustuslenkkiä niskaan :)


Kokosin tilkut saumurilla ommellen ja leikkelin sitten kaavojen mukaiset palaset ja tikkailin takkikappale kerrallaan saumurisaumat litteiksi.

Isäntä valitsi takkiin neonkeltaisen vetoketjun, joten vuori noudattaa sitten samaista neonkeltaita linjaa, rintaan vielä hymynaama heijastin :)

Ensimmäistä kertaa kokeilin tuulilistan tekoa takkiin, ihan en ole tuohon vetskan yläpäähän tyytyväinen, mutta pienistä ompelujärjestys-kämmeistä johtuen se saa nyt kelvata....helmaan lisäsin viimehetkellä nauhakujan.



Taskujen perään jäin hieman haikailemaan, mutta en halunnut rikkoa tätä takin ideana ollutta tilkku-ideaa, niin ne jäivät nyt pois :)




Hiukkasen tuli kyllä taas kasvuvaraa tehtyä, mutta kaventelu ei tämän vaatteen kohdalla tullut mieleenkään, sen verta oli ommeltavaa tikkailuineen päivineen.

Tämän takin kanssa tuhrasin yhden päivän ompeluaikani kokonaan...josko sitten seuraavaksi jotain nopeampaa puuvillatakkia :) Tosin esikoinen joka ei yleensä mitään vaatteita sen kummemmin tilaile sanoi että hänellekkin tällainen takki....se taitas sitten olla 5 farkut leikeltäväks...onneksi niitä vielä löytyy :)